Istanbulin sopimus täytti 10 vuotta – Naisjärjestöt vaativat lisätoimia sopimuksen toimeenpanemiseksi

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa vakava ja kansainvälisestikin tunnistettu ihmisoikeusongelma. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, eli Istanbulin sopimus, laadittiin suojelemaan naisia kaikelta väkivallalta, turvaamaan heidän oikeuksiaan ja edistämään tasa-arvoa.

Istanbulin sopimuksella on ollut merkittävä vaikutus myös Suomessa, kun turvakotien rahoitus siirtyi valtion vastuulle, Seri-tukikeskuksia avattiin ympäri maan ja ympärivuorokautinen auttava puhelinpalvelu Nollalinja aloitti toimintansa. Väkivalta on kuitenkin edelleen merkittävä ongelma ja on edelleen paljon tehtävää Istanbulin sopimuksen velvoitteiden täyttymiseksi. Suomalaiset naisjärjestöt ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet pitkäjänteistä työtä vaatimalla uudistuksia ja lisäresursseja väkivallan uhrien aseman edistämiseksi. Esimerkkejä tästä ovat käynnissä olevat seksuaalirikoslainsäädännön ja rikoslainsäädännön uudistushankkeet. 

Lähisuhdeväkivalta on sukupuolistunut ilmiö ja Istanbulin sopimuksen toimeenpanon edistämiseksi on ehdotettu lähisuhdeväkivaltalakia. Laki velvoittaisi kunnat ja maakunnat kattavampaan ja valtakunnallisesti tasalaatuisempaan väkivaltatyöhön, jossa eri viranomaisten ja kuntapäättäjien välinen yhteistyö takaisi riittävästi tukea väkivallan uhreille. 

“Kattavan lainsäädännön lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen työntekijöillä tulee olla ammatillinen valmius puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan sekä ajantasainen osaaminen sitä koskevasta lainsäädännöstä, mukaan lukien Istanbulin sopimus”, sanoo Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry:n puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén

Tasa-arvo ei toteudu, ellei naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututa. Euroopan unionin liittyminen Istanbulin sopimukseen antaa vahvan viestin komission puolelta, varsinkin kun sopimus kohtaa vastustusta myös EU:n jäsenmaiden joukosta, vaikka väkivalta on osa miljoonien eurooppalaisnaisten arkea. Sopimuksella on globaalistikin merkittävä rooli, sillä se on avoinna myös muille maille Euroopan ulkopuolella. 

“Istanbulin sopimuksen vastustaminen on osa laajempaa yritystä rajoittaa naisten oikeuksia ja heikentää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Me naisjärjestöt teemme yhteistyössä kaikkemme, jotta sopimuksen mukanaan tuoma positiivinen kehitys ei ala taantumaan”, toteaa NYTKIS ry:n puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén.  

“On myös tärkeää, että sopimus ja sen valvontajärjestelmä GREVIO vastaa nykypäivän ja tulevaisuuden, kuten esimerkiksi digitaalisen väkivallan, haasteisiin, lisää NYTKIS ry:n pääsihteeri Silla Kakkola

Twitterissä

Naisjärjestöt yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i samarbete