Search

Miehet, puututaan rohkeasti naisten halventamiseen! Lähes kaikki ovat tässä puolellamme

Työpaikan setämies tytöttelee nuoria naisia, ohjaa heidät keittämään kahvia (toisin kuin nuoret miehet) ja heittää vitsejä heistä ja heidän kehoistaan. Kukaan ei uskalla puuttua, koska uskoo muiden hyväksyvän tämän huumorina.

Kaveriporukan äänekäs äijä kommentoi naisten kehoja, puhuu törkeitä naisille, kukaan ei uskalla puuttua, koska uskotaan muiden olevan samaa mieltä eikä haluta pilata fiilistä. 

Siihen on monia syitä, miksi Suomi on Euroopan vaarallisimpia maita naisille. Tärkeä naisten dehumanisoinnin ja sitä kautta väkivallan mahdollistaja on naisvihamielinen puhe. Misogynistinen puhe koetaan sosiaalisesti suosituksi ja siihen puuttuminen koetaan vaikeaksi.

Olen keskustellut miesten kanssa aika paljon häirinnästä. Yleisin syy sille, miksi mies kertoo, ettei puuttunut häirintään tai vaikkapa misogynistiseen huumoriin on sosiaalinen rangaistus. Kun yksi mies käyttää asemaansa väärin, me oletamme, että muiden hiljaisuus on aktiivista hyväksyntää, koska he ovat häiritsijän kanssa samaa mieltä.

Naisjärjestöt Yhteistyössä ry:n osana Väkivaltaobservatorion Valoa, ei väkivaltaa -kampanjaa toteuttaman tuoreen tutkimuksen ansiosta kuitenkin tiedämme, että riski on luultua huomattavasti pienempi, sillä ylivoimainen enemmistö on kanssamme samaa mieltä, että ahdistelu ja esineellistäminen on väärin ja miesten tulee puuttua siihen. 84 % miehistä on sitä mieltä, miesten tulisi ottaa suurempi vastuu naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta. 78 % miehistä ajattelee, että miesten tulisi puuttua enemmän loukkaavaan ja esineellistävään puheeseen naisista. 

Miten?

Puheeseen puuttuminen voi olla vaikeampaa kuin tekoihin, koska sosiaalinen paine saattaa estää epävarmassa tilanteessa. Siksi hyvä tapa on esimerkiksi esittää kysymyksiä. Kun joku vitsailee naisvihamielisesti, hänelle voi esittää tarkentavia kysymyksiä. Mitä tarkoitat tuolla vitsillä? Oletko sitä mieltä, että tuo on hyvää huumoria? Kenelle vitsissäsi nauretaan ja miksi?

Koska emme halua ainoastaan tuomita, vaan kutsua väärin toimivat henkilöt kanssamme kasvuun, voimme muotoilla kysymyksetkin kutsuviksi. Olisikohan tätä hyvä miettiä yhdessä? Mitä tekisit, jos kuulisit noin puhuttavan äidistäsi, siskostasi tai tyttärestäsi?

Sosiaalinen tuomio ei riitä. Haluamme, että väärintekijät kutsutaan muuttamaan toimintaansa. Vaikka he eivät muuttaisikaan, esimerkillä voi olla suuri vaikutus toisiin henkilöihin paikalla ja se on merkki naisille, että he eivät ole yksin.

Miksi?

Epäinhimillistävään naisvihamieliseen puheeseen on toki puututtava ihan jo siksi, että se on oikein ja naisia tulee kohdella ihmisinä. Mutta liian harvoin miehet tulevat ymmärtäneeksi, että yhdenvertaisempi maailma on parempi myös meille. Jokainen palanen, joka saadaan nakerrettua pois huonoa käytöstä palkitsevasta mieskulttuurista, on palanen lisää laajempiin mahdollisuuksiin elää miehenä. Siitä hyötyvät kaikki sukupuolet.

Naisviha on yleistynyt nuorissa ikäluokissa. Siksi juuri nyt on tärkeää antaa nuorille miehille terveitä esimerkkejä siitä, miten miehenä toimitaan tässä maailmassa muiden ihmisten kanssa. Nuorista miehistä käydään nyt kovaa kamppailua. Toivon sydämeni pohjasta, että naisvihamieliset, rasistiset ja fasistiset voimat eivät voita tuota kamppailua.

Meidän on tärkeää näyttää esimerkkiä myös siitä, että naiset eivät ole vihollisiamme. Naiset eivät kavenna miesten mahdollisuuksia olla miehiä moninaisemmin tavoin. Sitä tekevät toiset miehet.

Se, ettei itse käytä väkivaltaa naisia kohtaan, ei vielä ole riittävä esimerkki, vaan vähintä mitä jokaiselta voi odottaa. Sama pätee alentavaan puheeseen. Tarvitsemme esimerkkejä aktiivisesta puuttumisesta ja toisin toimimisesta. Tarvitsemme esimerkkejä siitä, että vaadimme toisiltamme parempaa. Tarvitsemme esimerkkejä siitä, että autamme toisiamme olemaan parempia. Se on lopulta se, mitä suurin osa miehistä aidosti haluaisi tehdä joka tapauksessa.

Tämä homma tehdään yhdessä, kutsutaan rohkeasti kaikki mukaan naisvihan ja väkivallan pysäyttämiseen. Suurin osa meistä on sisimmässään jo valmiiksi samalla puolella.

Tero Hannula
Kirjoittaja