Search
Vetoomus, Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio

Vaadimme tekoja, jotta Suomessa tapettaisiin nolla naista vuodessa

Vuonna 2025 Suomessa on tapettu jo 18 naista. Kaikki tiedossa olevat epäillyt ovat miehiä. 

Vetoamme päättäjiin: tehkää kaikki vallassanne oleva, jotta naissurmien määrä olisi jatkossa nolla. Yksikin tapettu nainen on liikaa.

Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on rikos, vakava yhteiskunnallinen ongelma ja ihmisoikeusloukkaus. Viime vuosina Suomi on noussut kärkisijoille naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä kartoittavissa tilastoissa EU:ssa. Suomessa asuvista 18–74-vuotiaista naisista 57 prosenttia on kokenut elämänsä aikana fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa. EU-maiden keskiarvo on 31 prosenttia.

Vuosi sitten Valoa, ei väkivaltaa 2024 -kampanjan yhteydessä julkaistiin miesten asenteita kartoittanut kyselytutkimus, jonka tulokset aiheuttivat Suomessa ennennäkemättömän yhteiskunnallisen keskustelun naisiin kohdistuvan väkivallan vakavuudesta ja ennen kaikkea miesten roolista väkivallan lopettamiseksi. Kyselytutkimuksen mukaan joka neljäs alle 35-vuotias suomalaismies ajattelee, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan esimerkiksi pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käyttäytymisensä perusteella. Kaikista miehistä näin ajattelee joka viides.

Tuolloin poliitikot yli puoluerajojen ilmaisivat huolensa naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä sekä siihen johtavista asenteista. Nyt vetoamme teihin: kantakaa vastuunne ja tehkää päätöksiä, jotka pelastavat henkiä!

    • Istanbulin sopimuksen velvoitteet tulee toimeenpanna täysimääräisesti ja välittömästi.

    • Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn ja torjuntaan on taattava pitkäaikaiset, riittävät ja ennustettavat resurssit – ei leikkauksia. Järjestöjen rooli palveluntarjoajina on tunnistettava ja niiden resurssit turvattava.

    • Eduskunnan on säädettävä laki lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön rakenteista hyvinvointialueille ja kunnille, jotta apua saa yhdenvertaisesti eri puolilta Suomea.

    • Lähisuhdeväkivallan riskinarvioinnin tehostamiseksi ja naisiin kohdistuvien vakavien rikosten ennaltaehkäisemiseksi on käynnistettävä pysyvä lähisuhdesurmat-tutkimustoiminto.

    • Väkivallan tekijöille on tarjottava velvoittavia palveluja väkivallan kierteestä pois pääsemiseen kaikkialla Suomessa.

    • Väkivaltakulttuuria ylläpitävät asenteet on saatava muuttumaan ja miesten ja poikien tunnekasvatukseen panostettava. Poikien täytyy saada kasvaa maailmassa, jossa väkivallan ei koskaan ajatella olevan oikeutettua.

Naisiin kohdistuva väkivalta on mahdollista lopettaa, jos tahtoa löytyy. Tänä vuonna surmattujen 18 naisen osalta on jo liian myöhäistä – seuraavien 18 naisen osalta ei.

Yhteisen tavoitteemme on oltava selvä: nolla naissurmaa vuodessa. Toimikaa, ennen kuin on liian myöhäistä.

Tukeanne arvostaen,
Suomen kansallinen Väkivaltaobservatorio

African Care ry
Amnesty International
Ensi- ja turvakotien liitto
Ihmisoikeusliitto
Kokoomuksen Naisten Liitto ry
Kristillisdemokraattiset Naiset ry
Lyömätön Linja Espoossa
Monika-Naiset liitto ry
MLL Turvaverkko Helsinki
Naisasialiitto Unioni ry
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry
Naisten Linja Suomessa ry
Exit ry
Sosialidemokraattiset Naiset
Suomen Keskustanaiset ry
Suomen Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys
Svenska Kvinnoförbundet r.f.
Vasemmistonaiset
Vihreät Naiset ry
Rikosuhripäivistys (Riku)
Raiskauskriisikeskus Tukinainen

Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio on kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja yksityishenkilöiden muodostama verkosto naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Observatorio seuraa lainsäädäntöä, ottaa kantaa ajankohtaiseen keskusteluun ja toimii naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena asiantuntijana. Väkivaltaobservatorio on osa European Women’s Lobbyn EWL European Observatory against Violence against Women -verkostoa, joka toimii naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.