Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen juuri päättyneiden muutosneuvotteluiden seurauksena tasa-arvotiedon keskus lakkautetaan. Lakkauttaminen on valtava takaisku tasa-arvon edistämistyölle, sillä keskus on toiminut yhtenä Suomen tasa-arvoviranomaisista, ja se on tuottanut tutkimukseen perustuvaa tietoa sukupuolten tasa-arvosta. Lakkauttamisen myötä Suomesta tulee ainoa Pohjoismaa, jossa ei ole valtakunnallista tasa-arvotiedon keskusta.
Tasa-arvotiedon keskus on koonnut ja välittänyt sukupuolten tasa-arvoon ja sukupuolentutkimukseen liittyvää tietoa kaikkien saataville, vastannut tasa-arvoon ja sukupuoleen liittyviin tietopyyntöihin mm. päätöksentekijöille, virkamiehille ja medialle ja tehnyt yhteistyötä sekä kotimaisten että kansainvälisten tasa-arvotoimijoiden kanssa. Yksi tämän yhteistyön konkreettisista ilmenemismuodoista on vuosittaiset tasa-arvopäivät, joiden kymmenvuotisen perinteen lakkauttaminen myös katkaissee. Lakkauttaminen vaikeuttaa pääsyä tutkittuun tasa-arvotietoon ja heikentää sitä kautta tietopohjaisen päätöksenteon edellytyksiä.
Hallitusohjelmassa luvataan edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä sekä tietoon perustuvaa päätöksentekoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös valtioneuvoston tasa-arvopoliittisessa selonteossa linjataan, että tasa-arvotyölle on turvattava riittävät koordinaatio- ja asiantuntijaresurssit. Nyt tehty päätös keskuksen lakkauttamisesta on räikeästi ristiriidassa näiden kirjausten kanssa.
Lisäksi Euroopan komissio on suosittanut, että tasa-arvoelimille on varattava resurssit, jotka ne tarvitsevat tehtäviensä suorittamiseksi ja käyttääkseen toimivaltuutensa tehokkaasti, ja CEDAW-komitea on suosittanut Suomea varaamaan riittävät resurssit sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. Haluaako hallitus tosiaan toimia omia hallitusohjelmakirjauksiaan ja kansainvälisiä suosituksia vastaan?
Lakkauttaminen heikentää tasa-arvoviranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutusta ja yhteistyötä, jolla on Suomessa pitkä ja kansainvälisesti tarkasteltuna jopa ainutlaatuinen perinne. Lisäksi Suomen jo ennestään niukat tasa-arvon edistämisen resurssit heikkenevät.
Keskuksen lakkauttaminen jättää synkän jäljen suomalaiseen tasa-arvohistoriaan, ja se hidastaa tasa-arvokehitystä jatkossa. Vaadimme, että päätöstä keskuksen lakkauttamisesta tulee arvioida uudelleen.
Lisätiedot:
Silla Kakkola
Pääsihteeri Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry
Eekku Aromaa
Pääsihteeri Naisasialiitto Unioni
puh. +358 40 773 9632
Sonja Raunio
Toiminnanjohtaja Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
puh. 010 5820 9660