Hei! Olen Kia, ja minulla oli tänä syksynä kunnia toimia Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:n harjoittelijana kaksi kuukautta. Tämä oli minun ensimmäinen harjoitteluni, ja kokemus oli paitsi opettavainen myös inspiroiva. Haluan nyt jakaa teille ajatuksiani ja oppimiani asioita tältä matkalta.
Opiskelen toista vuotta Helsingin yliopistossa Kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen kansainvälisessä maisteriohjelmassa, ja olen pitkään ollut kiinnostunut tasa-arvokysymyksistä ja järjestötoiminnasta. NYTKIS ry:ssä pääsin sukeltamaan näiden teemojen ytimeen tekemällä konkreettista ja monipuolista työtä merkityksellisten asioiden parissa. Harjoittelun aikana opin paljon järjestötyön käytännön puolista, kuten viestinnästä, tapahtumien järjestämisestä ja yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa, ja tietenkin globaaleista sekä Suomen tasa-arvokysymyksistä. Opinnoissanikin olen keskittynyt paljon yhteiskunnallisiin ongelmakohtiin, mutta tähän harjoitteluun tulin kuitenkin tasa-arvo- ja naiserityistyön “kuplan” ulkopuolelta, mikä oli toki haastavaa, mutta erittäin palkitsevaa.
Järjestön käytäntöihin sukeltaminen
Ensimmäisestä viikosta lähtien sain mahdollisuuden hypätä suoraan toiminnan keskiöön. Vastasin esimerkiksi romaninaisiin kohdistuvaan lähisuhdeväkivaltaan liittyvän tapahtuman suunnittelusta eduskunnan Kansalaisinfoon. Tämän projektin tiimoilta pääsin oppimaan paljon NYTKIS ry:n järjestökoordinaattorilta, Lauralta, tapahtuman järjestämisen yksityiskohdista ja käytännön asioista. Tämä projekti avasi myös silmiäni tapahtumien järjestämisen laajuuteen: puhujien ja yleisön valinnasta viestinnän ja sisällön miettimiseen sekä taustatutkimuksen tekemiseen. Vaikka tapahtuma ei lopulta toteutunut, opin arvokkaan opetuksen yhteistyön merkityksestä vähemmistöjen kanssa ja siitä, kuinka tärkeää on ottaa kaikki osapuolet mukaan alusta alkaen. Tässä tukenani oli erityisesti vaikuttamistyön asiantuntija Katariina, kenen työstä olen ollut erityisen inspiroitunut koko harjoittelun ajan.
Kuten sanottu, tutustuin harjoittelun aikana syventävästi Suomen tasa-arvokysymyksiin, esimerkiksi laatiessani puheenvuoroa NYTKIS ry:n puheenjohtajalle aiheesta “onko Suomi tasa-arvon mallimaa?”. Puheenvuoron kirjoittaminen, varsinkin toiselle henkilölle, oli minulle uusi asia, joten tämä oli ihan omanlainen haasteensa. Olen kuitenkin erityisen kiitollinen siitä, että minulle luotettiin työtehtäviä mukavuusalueeni ulkopuolelta, jotta pääsin oppimaan mahdollisimman monipuolisesti. Pääsin myös osallistumaan ensimmäistä kertaa tasa-arvopäiville, mikä oli yksi harjoittelun mieleenpainuvimmista oppimismahdollisuuksista, esimerkiksi eri tasa-arvotoimijoihin tutustumisen kannalta. Tämän lisäksi pääsin perehtymään taloushallinnon tehtäviin ja laajuuteen, mikä oli itselleni tärkeä oppi, sillä tämä ei ollut minulle entuudestaan tuttua. Tästä, ja käytännön järjestötoiminnasta, opin myös vuosikokouksessa paljon. Vuosikokouksen yhteydessä pääsin myös tutustumaan Monika Naiset ry:n toimintaan, mikä oli minulle henkilökohtaisesti erittäin arvokas kokemus.
Harjoittelun kohokohtia
Harjoittelun aikana osallistuin NYTKIS ry:n ja Suomen väkivaltaobservatorion Valoa, ei väkivaltaa -kampanjaan ja uuden väkivaltatutkimuksen julkistustilaisuuteen, minkä yhteydessä pääsin kokeilemaan esimerkiksi viestintätehtäviä monipuolisesti. Pääsin suunnittelemaan, kirjoittamaan ja kuvaamaan sisältöjä someen sekä tekemään yhteistyötä NYTKIS ry:n viestinnän asiantuntijan Saanan kanssa, mikä sai minut kiinnostumaan ja innostumaan viestinnästä! Tämän kokemuksen kautta opin myös, että järjestötyö on ajoittain todella hektistä. Kampanja viikkoina aikataulut olivat tiukkoja, mutta yhdessä tekeminen ja saavutetut tulokset olivat kaiken työn arvoisia. Oli hienoa nähdä, kuinka Valoa, ei väkivaltaa -kampanja herätti keskustelua koko Suomen mediassa ja somekanavissa. Tämä oli uniikki sekä unohtumaton kokemus niin minulle kuin muullekin henkilöstölle.
Harjoitteluni toinen kohokohta oli ehdottomasti vierailu Brysseliin Maria Ohisalon vieraana, missä pääsimme tutustumaan Euroopan parlamenttiin ja Parlamentariumiin. Oli erityisen inspiroivaa kuulla Euroopan parlamentin toiminnasta ja historiasta, sekä sen merkityksestä tasa-arvon parissa. Tämä vierailu sai minut ymmärtämään sen, kuinka tärkeää myös kansainvälinen yhteistyö naisjärjestöjen työssä ja tasa-arvon edistämisessä on. Vierailu myös avasi silmäni uudella tavalla siihen, kuinka työ tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen ei todellakaan ole valmis, ja meitä kaikkia tarvitaan sen edistämiseksi.
Kohti uusia haasteita
Tämä harjoittelu on ollut minulle korvaamaton ja merkityksellinen kokemus. Olen saanut työskennellä osaavan ja kannustavan tiimin kanssa, oppinut uutta viestinnästä, tapahtumien järjestämisestä sekä vaikuttamistyöstä, ja vaikka mistä muusta. Samalla olen löytänyt uusia kiinnostuksen kohteita ja saanut vahvistusta sille, että haluan jatkaa työskentelyä järjestöjen ja tasa-arvon edistämisen parissa. Erityisen ison kiitoksen haluan antaa NYTKIS ry:n pääsihteerille Sillalle luottamuksesta sekä kaikesta tuesta ja tiedosta, mitä olen häneltä saanut ja oppinut. <3
Kiitos NYTKIS ry:n upea tiimi tästä unohtumattomasta syksystä. Tästä on hyvä mennä eteenpäin, seuraavaksi gradun pariin!
💜: Kia