Naisia ja tyttöjä ei saa unohtaa sodan keskellä 

Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry osoittaa kaiken tukensa ja solidaarisuutensa Ukrainan kansalle, erityisesti tytöille, naisille ja muille siviileille käynnissä olevan Venäjän yksipuolisen sotilaallisen hyökkäyksen keskellä.

Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry 

25.2.2022 
Vapaa julkaistavaksi 

Naisjärjestöt haluavat muistuttaa sekä Suomen, että muiden maiden johtajia siitä, että ihmisoikeudet ovat jakamattomia myös sodan keskellä. Sodat ja konfliktit vaikuttavat erityisellä tavalla juuri haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin, on tunnettua, että esimerkiksi naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyy konfliktien aikana monilla tasoilla. 

Konfliktin keskellä on keskeistä suunnata resursseja siviilien auttamiseksi ja kiinnittää erityistä huomiota naisten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten asemaan. Suomen vahvalle kansainväliselle työlle naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi on erityistä tarvetta nyt myös Ukrainaan kohdistuvan sotilaallisen konfliktin keskellä. 

Naisjärjestöt haluavat muistuttaa vuonna 2000 YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymässä sitovassa YK:n 1325 naiset rauha ja turvallisuus -päätöslauselmasta, jossa todetaan, että konfliktien osapuolten tulee suojella naisia ja tyttöjä mm. sukupuoleen perustuvalta väkivallalta ja naisten mukanaolo rauhaa rakennettaessa on turvattava. 

Naisjärjestöt Yhteistyössä – Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry on kattojärjestö, johon kuuluvat eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden naisjärjestöt sekä Naisasialiitto Unioni ry, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry ja Sukupuolentutkimuksen seura ry. 
 

Lisätietoja:
 
Fatim Diarra 
puheenjohtaja 
p. 050 591 0299 

Silla Kakkola 
pääsihteeri 
p. 050 469 6242 

Twitterissä

Naisjärjestöt yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i samarbete