Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:n vuosikokouksessa 9.12. valittiin vuoden 2026 puheenjohtaja sekä otettiin kantaa turvakotipalvelujen saavutettavuuden puolesta. KD Naiset ry:n Leena Askeli siirtyy puheenjohtajan paikalta ja luovuttaa kapulan Perussuomalaiset Naiset ry:n Mira Niemiselle.
NYTKISin vuosikokous esittää syvän huolensa väkivaltaa kokeneiden naisten mahdollisuuksista päästä tukipalveluiden piiriin.
Väkivallan vastaiseen työhön ja tukipalveluihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät jokaisen apua tarvitsevan naisen mahdollisuutta saada tukea. Erityisen suuressa vaarassa jäädä tukipalvelujen ulkopuolelle ovat kuitenkin jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat naiset, kuten pienituloiset, asunnottomat ja päihdeongelmaiset.
Sukupuolittunut väkivalta, köyhyys, asunnottomuus ja päihdeongelmaisuus kietoutuvat monin tavoin yhteen. Esimerkiksi moni köyhyydessä elävä nainen voi kokea olevansa pakotettu jäämään väkivaltaiseen suhteeseen siksi, etteivät taloudelliset resurssit mahdollista suhteesta irtaantumista. Asunnottomuus ja päihdeongelmaisuus taas ovat monin tavoin toisiaan ylläpitäviä ongelmia. Lisäksi asunnottomat ja päihdeongelmaiset naiset ovat erityisen suuressa riskissä kohdata seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa. Lähisuhdeväkivalta voi myös olla syy asunnottomuuteen.
“Väkivaltaa kokeneille asunnottomille naisille turvakodin merkitys mahdollisesti ainoana turvallisena paikkana korostuu. Turvakotien päihteettömyysvaatimus sulkee kuitenkin ulkopuolelle suuren joukon niistä naisista, jotka apua kipeästi kaipaisivat”, sanoo NYTKIS ry:n pääsihteeri Taru Anttonen.
Elämäntilanteen epävakauden ei koskaan tulisi olla este avun piiriin hakeutumiselle tai avun saamiselle. Myös Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa valvova GREVIO on vaatinut, että Suomen viranomaiset ryhtyvät viipymättä toimiin turvatakseen väkivaltaa kokeneiden päihdeongelmaisten naisten tarpeisiin vastaamisen.
“Turvakotiin ja avun piiriin pääseminen kuuluu jokaiselle väkivallan kokijalle. Jokaisella naisella on oikeus elämään ilman väkivaltaa”, sanoo Mira Nieminen (ps.) NYTKIS ry:n puheenjohtaja 2026.
Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry vaatii, että väkivaltaa kokeneiden naisten pääsyä palveluiden piiriin parannetaan koko Suomessa, ja myös päihdeongelmaisille naisille tarjotaan turvallinen ja tukeva ympäristö väkivaltaisesta tilanteesta irtautumiseen.
Vaadimme:
- Turvakotipaikkoja ja matalan kynnyksen kriisimajoitusta on lisättävä myös niille naisille, jotka käyttävät päihteitä tai joilla on moninaisia tuen tarpeita.
- Perustetaan erillisiä turva- ja kriisiyksiköitä päihteitä käyttäville naisille, joissa turvallisuus ja hoidon tarve voidaan yhdistää.
- Lisätään resursseja väkivallan ehkäisytyöhön, tukipalveluihin ja turvakotijärjestelmään, jotta kaikki väkivaltaa kokeneet naiset pääsevät nopeasti avun piiriin.
- Hyvinvointialueiden päihde- ja mielenterveyspalveluissa kehitetään henkilöstön osaamista väkivallan kohteeksi joutuneiden tunnistamiseksi ja avun piiriin ohjaamiseksi.
Perussuomalaisten Mira Nieminen NYTKIS ry:n puheenjohtajaksi
Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry on tuonut 1980-luvulta lähtien suomalaisen naisjärjestökentän yhteen puolustamaan sukupuolten tasa-arvoa sekä naisten ja tyttöjen oikeuksia niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
NYTKISin jäsenistö koostuu jokaisen eduskuntapuolueen naisjärjestöistä, Naisasialiitto Unionista, Naisjärjestöjen keskusliitosta sekä Sukupuolentutkimuksen seurasta.
Tiistaina 9.12. järjestetyssä vuosikokouksessa valittiin NYTKISin puheenjohtaja ja hallitus vuodelle 2026 sekä hyväksyttiin uusi järjestöstrategia. NYTKISin sääntöjen mukaisesti puheenjohtajuus kiertää jäsenjärjestöjen kesken ja puheenjohtajajärjestö vaihtuu rotaatiomenettelyllä joka vuosi.
Vuoden 2026 puheenjohtajajärjestönämme toimii Perussuomalaiset Naiset ja puheenjohtajana kansanedustaja Mira Nieminen.
NYTKIS ry kiittää KD Naisia sekä puheenjohtaja Leena Askelia ja varapuheenjohtaja Eveliina Kangasniemeä vuoden 2025 rakentavasta yhteistyöstä.