Search

Presidentti Tarja Halonen Valoa, ei väkivaltaa 2025 -kampanjan suojelijaksi

Vuonna 2025 Suomen kansallisen Väkivaltaobservatorion Valoa, ei väkivaltaa -kampanjan suojelijana toimii presidentti Tarja Halonen.

Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on Suomessa vakava yhteiskunnallinen ongelma ja ihmisoikeusrikos. Viime vuosina Suomi on noussut kärkisijoille naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä kartoittavissa tilastoissa EU:ssa.

Tänä vuonna naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustava Valoa, ei väkivaltaa-kampanja keskittyy erityisesti siihen, mihin naisiin kohdistuva väkivalta pahimmillaan johtaa: naissurmiin. Jo ainakin 18 naista on kuollut väkivallan seurauksena.

Vuosi sitten Valoa, ei väkivaltaa 2024 -kampanjan yhteydessä julkaistiin miesten asenteita kartoittanut kyselytutkimus, jonka tulokset aiheuttivat Suomessa ennennäkemättömän yhteiskunnallisen keskustelun naisiin kohdistuvan väkivallan vakavuudesta sekä miesten roolista väkivallan lopettamiseksi.

Kyselytutkimuksen mukaan noin joka viides suomalaismies ajattelee, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan esimerkiksi pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käyttäytymisensä perusteella. Alle 35-vuotiaista miehistä näin ajattelee joka neljäs.

Tuolloin poliitikot yli puoluerajojen ilmaisivat huolensa naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä sekä siihen johtavista asenteista. Asia ei muutu ilman poliittista tahtotilaa ja päätöksiä asian hyväksi.

“On tärkeää muistaa, että naisiin kohdistuvassa väkivallassa ei ole kysymys yksittäistapauksista. Kyse on laajasta yhteiskunnallisesta ongelmasta ja ihmisoikeusrikoksista. Vaikka tilastojen pohja vaihtelee ja vaikeuttaa jossain määrin kansainvälistä vertailua, ovat Suomen luvut hälyttävän suuria”, Halonen toteaa. 

Naisiin kohdistuva väkivalta on mahdollista lopettaa, jos tahtoa löytyy. Tänä vuonna surmattujen 18 naisen osalta on jo liian myöhäistä, mutta tehdään yhdessä tulevaisuudesta valoisampi.

”Jokainen väkivallalle menetetty nainen on yhteiskunnan epäonnistuminen. Tänä vuonna olemme epäonnistuneet jo 18 kertaa. Näin ei pidä olla. Jokaisella naisella on oikeus elää ilman väkivaltaa tai sen pelkoa. Meidän kaikkien on puolustettava tätä oikeutta. Suomen tavoitteen on oltava selkeä: nolla naissurmaa vuodessa. Suomen on alettava toimia, ennen kuin on liian myöhäistä.”

– Presidentti Tarja Halonen
Valoa, ei väkivaltaa 2025 -kampanjan suojelija