Naisjärjestöt: Seksuaaliselle väkivallalle tarvitaan stoppi niin sodan keskellä kuin Suomessa 

Kansainvälisen naistenpäivän aattona naisjärjestöt muistuttavat, että seksuaalinen väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus kaikkialla maailmassa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa kohdistuu enenevässä määrin siviileihin ja lisää naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan riskiä. Suomessa toteutetaan seksuaalirikoslainsäädännön uudistusta, joka on jättämässä osan uhreista heikommalle lain suojalle. 

– Naisilla on oikeus keholliseen itsemääräämisoikeuteen myös sodan aikana. Ukrainassa aseellinen konflikti kasvattaa jatkuvasti naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan riskiä, kun päivä päivältä suurempi joukko ihmisiä joutuu haavoittuvaan asemaan ja pakenemaan kodeistaan. Naisten kohtaama väkivalta on otettava huomioon kansainvälisen humanitaarisen avun kohdentamisessa, ja naiset tarvitaan mukaan päätöksentekoon niin sodan aikana kuin rauhasta neuvoteltaessa. Ukrainaan tarvitaan Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelma, joka vastaa seksuaaliseen väkivaltaan, vaatii UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas

Suomessa pitkään odotetun seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on parantaa lain tarjoamaa suojaa seksuaaliselta väkivallalta. Uudistuksen kivijalka on seksuaalirikosten määrittely vapaaehtoisuuden puutteen perusteella. Eduskunnalle annettu esitys ei kuitenkaan määrittele raiskauksiksi kaikkia tilanteita, joissa sukupuoliyhteys tapahtuu ilman suostumusta.  

– Osa valta-aseman väärinkäytön tilanteista tulisi rangaistavaksi lievemmin seksuaalisena hyväksikäyttönä. Se mahdollistaisi haavoittuvassa asemassa oleviin, mukaan lukien teini-ikäisiin lapsiin kohdistuvan valta-aseman väärinkäytön seksuaalisena hyväksikäyttönä ja lievemmällä rangaistuksella, huomauttaa Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKISin puheenjohtaja Fatim Diarra

– Uudistus ei tällaisenaan turvaa kaikkien naisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Se on vahvassa ristiriidassa sen kanssa, että sukupuoliyhteys ilman suostumusta on aina raiskaus. Tämä epäkohta on korjattava vielä eduskuntakäsittelyssä, vaatii Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén

Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on teemana naistenpäivän aattona, 7.3. klo 16–17.30 järjestettävässä ’My Body Is Mine – Legislation, Consent and Women’s Rights’ -webinaarissa. Tilaisuus on osa Helvi Sipilä -seminaarisarjaa. Sipilä oli ensimmäinen YK:n apulaispääsihteerinä toiminut nainen. 

Allekirjoittajat: 

Suomen Akateemisten Naisten Liitto, puheenjohtaja Kirsi Jokikokko, kirsi.jokikokko@gmail.com  

UN Women Suomi, toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas, jaana.hirsikangas@unwomen.fi  

Suomen Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto, pääsihteeri Anne Pönni, anne.ponni@ywca.fi  

Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS, puheenjohtaja Fatim Diarra, fatim.diarra@gmail.com 

Naisjärjestöjen Keskusliitto, puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén, saara-sofia.siren@eduskunta.fi, p. 050 5132 051  

Lisätietoja: Merja Kähkönen, vaikuttamisen suunnittelija, Naisjärjestöjen Keskusliitto, puh. 050 546 6688, merja.kahkonen@naisjarjestot.fi