”Naisten alhainen sosiaalinen ja taloudellinen asema voi sekä aiheuttaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa että olla sen seuraus” (Pekingin julistus 1995)
Naisiin kohdistuva väkivalta on globaali rajoja ylittävä ilmiö. Suomi on ratifioinut ns. Istanbulin sopimuksen eli Europan Neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta 1.8.2015. Istanbulin sopimus on ensimmäinen laaja-alainen velvoittava sopimus, jonka tarkoitus on poistaa ja ennaltaehkäistä naisiin kohdistuva väkivaltaa.
Sopimuksen ratifiointi on mahdollistanut tarkastella uudella tavalla sekä olemassa olevaa lainsäädäntöä, että palveluja sekä väkivallan kokijoille että tekijöille. On positiivista, että Istanbulin sopimuksen ratifioinnin jälkeen Suomessa on panostettu palveluihin väkivallan uhreille. On avattu mm. Seri-keskuksia ja valtakunnallinen auttava puhelin Nollalinja. Turvakotipaikkojen määrä on käytännössä kaksikertaistunut viiden vuoden aikana. Myös hallitusohjelmassa on kiitettävästi kirjauksia ja toimenpideitä, joilla on tarkoitus puutua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. On suuri ilo toivottaa tervetuleksi myös naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävää, joka sijoittuu yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon. Meillä on isoja odotuksia!
Positiivisista muutoksista huolimatta Istanbulin sopimuksen tulkinta on Suomessa valitettavan sukupuolineutraali. Yhteiskunnallinen keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta on vaikeaa ja helposti muuttuu vastakkainasetteluksi. Suomessa on edelleen vain vähän naiserityisiä sukupuolisensitiivisiä palveluja väkivaltaa kokeneille. Monika-Naiset liiton ylläpitämä Kriisikeskus Monika on yksi harvoista vain naisille tarkoitetuista matalan kynnyksen palveluista. Myös turvakotimme Mona on ainoa Suomen 29 turvakodista, joka on tarkoitettu vain naisille ja heidän lapsilleen. Se on myös Suomen ainoa salaisessa osoitteessa toimiva turvakoti. Naiserityisten palvelujen saatavuus on edelleen hyvin heikko. Naiserityistä työtä tekevien järjestöjen resurssit ovat riittämättömät suhteessa avun tarpeeseen.
Monika-Naiset liitossa on tehty naiserityistä väkivaltatyötä maahan muuttaneiden naisten parissa jo vuodesta 1998. Naiserityinen väkivaltatyö on tärkeä osa liiton tasa-arvotyötä ja heikommassa asemassa olevien huomioimista ja heidän tarpeisiinsa vastaamista. Sukupuoli on edelleen suurin syrjinnälle ja väkivallalle altistava tekijä.
Naiserityinen väkivaltatyö on meille vähintään siitä, että palveluissamme sukupuolen merkitys tunnustetaan ja otetaan huomioon ja ymmärretään, miten naisten asema yhteiskunnassa ja yhteisössä altistavat väkivallalle. Auttamistyössä ja palvelujen suunnittelussa on ehdottomasti otettava huomioon, miten yhteiskunnan, suvun, perheen tai kumppanin ristiriitaiset odotukset vaikuttavat avun piiriin hakeutumiseen tai hakematta jättämiseen. Odotukset ja oletukset kohdistuvat naisena tai äitinä olemiseen, niiden keskiössä voivat olla mm. neitsyys, tulevan lapsen sukupuoli, pakkoraskaus tai abortti, mahdolliseen hedelmättömyyden liittyvät paineet ja syyllisyyden tunne, velvollisuus säilyttää perhe kaikissa olosuhteessa ja ”huonoksi äidiksi” leimaamisen pelko.
Naiserityisten palvelujen organisoinnissa on otettava huomioon myös naisille turvallisen tilan periaatteet, mahdollisuus tulla vastaanotolle lasten kanssa (esim. lastenhoito, imetys- ja vaipan vaihtopaikka). Usein se edellyttää myös naispuolisia työntekijöitä.
On erittäin hyvä, että Suomessa panostettu väkivallan vastaisen työhön ja yhä useammat väkivallan kokijat ja tekijät saavat tukea ja apua. Meitä on kuitenkin ymmärrettävä, että sukupuolineutraalin lähestymistavan riski on, että naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen näkymätön ilmiö yhteiskunnassa, jota ei tunnisteta, eikä siihen osata puuttua.
Myös Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa arvioiva GREVIO asiantuntijaryhmä Suomen arvioissan korostanut, että sukupuolineutraalissa lähestymistavassa ei oteta huomioon naisten erityisiä kokemuksia, mikä haittaa heidän tehokasta suojeluansa ja väkivallasta toipumista. GREVIO on korostanut, että naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi sekä politiikassa että lainsäädännössä on tunnustettava, että naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusrikkomus ja syrjinnän muoto.
Olen tehnyt työtä naisiin kohdistuvan väkivallan kysymyksien parissa jo yli 20 vuotta. Viimeisten vuosikymmenien aikana Suomessa on tehty paljon positiivisia muutoksia lainsäädännössä. Tästä huolimatta väkivaltatilastot eivät ole muuttuneet: Suomi on edelleen yksi Europan vaarallisimmista maista naisille. Ei riitä, että keskustelussa naisiin kohdistuvasta väkivallasta huomiomme keskittyy uhreihin ja heille tarkoitettuihin palveluihin. Tämä yksinkertaisesti ei riitä. On vihdoinkin käännettävä katse naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ylläpitäviin rakenteisiin ja väkivallan tekijöihin. Toivon, että se olisi mahdollista ilman vastakkainasettelua ja osapuolten syyllistämistä. Väkivalta loppuu, kun sen käyttö lopetetaan. Järjestömme slogan onkin: Tehdään naisten oikeuksista totta!
Natalie Gerbert
Kriisikeskus Monikan johtaja
Monika-Naiset liitto ry
