Asiantuntijateksti: Sukupuolistunut hoiva

Hoiva on teema, jonka olemme tottuneet näkemään naisten oikeuksia ajavien liikkeiden tavoiteluetteloissa. Hoiva ja hoivatyö on yhteiskunnallisessa järjestyksessä tyypillisesti nähty naiserityisinä kysymyksinä. Nainen on äitiyden kautta luonnollisesti nähty ensisijaisesti hoivaajana. Äitirooli on ikään kuin yleistynyt kuvaamaan naista myös yhteiskunnallisena toimijana. Nainen on nähty yhteiskunnallisella tasolla hoivan antaja ja hoivan lähteenä. Hoivan luonnollisuuden purkaminen sekä hoivan määrittäminen työksi on ollut naisliikkeen agendalla jo vuosikymmeniä.   

Historiallisesti kysymykset hoivasta ja tasa-arvoisesta työnjaosta ovat poliittisten oikeuksien ajamisen lisäksi olleet naisliikkeiden ytimessä jo niiden syntyaikoihin. Feministinen liike Suomessa teki 1980-luvulla hoivasta politiisen kysymyksen ja pyrki politisoimaan siihen kytkeytyviä epätasa-arvoisia valtadynamiikkoja yhteiskunnassa. Kysymykseen tasa-arvoisesta työstä on aina liittynyt myös kysymys tasa-arvoisesta hoivasta. Vaikka kehitystä on tapahtunut ja suomalaista yhteiskuntaa pidetään yhtenä tasa-arvoisimmista, on hoivavastuu edelleen sukupuolen perusteella jakautunut useimmiten naisille.   

Hoivatutkijat (2016, Hoppania, Karsio, Näre, Olakivi, Sointu, Vaittinen ja Zechner) kirjoittavat teoksessa Hoivan arvoiset – vaiva yhteiskunnan ytimessä, kuinka hoivan ja erilaisten huolenpidollisten vastuut on asetettu naisten harteille osana suomalaisen kansalaisvaltion syntyä. 1800-luvun lopulta kansalaisuutta rakennettiin kaksijakoisena, niin että miehille ja naisille oli kansalaisina varattu erilaiset roolit ja tehtävät. Naisten oikeuksia ja vapauksia kannatettiin “naisisina” nähdyillä elämänalueilla eli äitiyden ja kasvattamisen alueella. Sosiaalihuollon kehittyessä ala nähtiin erityisesti naisten kutsumustyönä, josta ei ole tarve maksaa kunnollista palkkaa. Tällä historialla on edelleen seurauksensa sote-alojen palkkakamppailuissa. Samat roolit pätevät myös viime vuosikymmenellä yleistyneessä hoivayrittäjyydessä. Koska hoiva- ja hoitoalat ovat naisenemmistöisiä, ovat hoivayrittäjät myös useimmiten naisia.  

Kun yhteiskunnassa on pyritty ratkaisemaan naisten tasa-arvoisen työelämän kysymyksiä, ei hoivavastuun kysymyksiä ole riittävällä tavalla yhteismitallisesti ratkaistu. Sotien jälkeisessä Suomessa naisten päästessä työmarkkinoille odotti heitä palkkatyöpäivän jälkeen kuitenkin kotona vielä toinen työpäivä hoivatyön ja kodinhoidon parissa. Lastenhoitoon, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, ruoanlaittoon, emotionaaliseen työhön ja muuhun kodinhoidolliseen on tutkimuksessa usein viitattu uusintavana työnä. Käsitteellä pyritään hahmottamaan yhteiskunnassa työtä, joka on olemassaolon kannalta välttämätöntä elämää uusintavaa, mutta jota ei tyypillisesti nähdä työnä kuten esimerkiksi palkkatyötä.   

Mistä siis oikeastaan puhumme, kun puhumme hoivasta? Hoivaa tutkinut Lena Näre (2012) kirjoittaa hoivasta ja sen määritelmästä näin: “Itse ymmärrän hoivan työksi, jolla pyritään vastaamaan huolenpidosta riippuvaisten aikuisten ja lasten emotionaalisiin ja fyysisiin tarpeisiin.”  Hoiva on siis sekä ammattimaisen konkreettisten “hoivatehtävien” lisäksi myös hoivaa tarvitsevan ihmisen emotionaalisiin tarpeisiin vastaamista. Emotionaalisen maailman ja tunteiden on pitkään nähty määrittävän naisia vastakohtana rationaalisen ja loogisen miehen hahmolle. Hoivasta keskusteltaessa ja tarkasteltaessa sukupuolittunutta hoivaa eri näkökulmista on jatkuvasti läsnä stereotyyppinen sukupuolten kahtiajako, jossa eri sukupuolille luonnollisena nähdään erilaisia ominaisuuksia.  

Ei-professionaalisten ympäristöjen lisäksi hoiva on ollut yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä liittyen ammatteihin ja aloihin, jotka elimellisesti keskittyvät hoivaan ja hoitoon. Olemme kuluneina vuosina saaneet lukea toistuvasti hoivakeskustelun ytimessä olevista ajankohtaisista aiheista. Näitä ovat olleet esimerkiksi: Suomen väestörakenne ja ikääntyvien palveluiden järjestämine tulevaisuudessa, vanhuspalveluiden kriisi ja hoidon laatu, työvoimapula sote-aloilla ja hoitajien palkkakysymykset, varhaiskasvatuksessa työskentelevien työolot ja työvoimapula, koronakriisin tasa-arvovaikutukset ja terveydenhuollon kantokyky.   

Kaikki nämä kysymykset ovat entisestään alleviivanneet käsitystä siitä, kuinka hoivatyö tulee erityisen näkyväksi silloin kun se jää tekemättä tai siihen ohjatut resurssit ovat liian pienet, sen laadukkaasti tekemiseen. Hoivavastuun kantajien tekemää työtä on vuosikausia pidetty itsestäänselvyytenä, eikä laadukkaan hoivan tai hoidon antamiseen liittyvää ammattitaitoa ole riittävällä tavalla tunnistettu.   

Hoiva työnä ja työmarkkinarakenne 

Vuonna 2020 lähi- ja perushoitajaliitto SuPer teki työssäjaksamista ja työmotivaatiota kartoittavan selvityksen jäsenistölleen. Tulokset olivat huolestuttavia. Suurin osa kyselyyn vastanneista koki työnsä merkitykselliseksi, samaan aikaan oli jopa kolme neljäsosaa kyselyyn vastanneista harkinnut alanvaihtoa kuluneen vuoden aikana. Vuonna 2020 hoitajien työssäjaksamisessa näkyi erityisesti koronakriisin vaikutuksen työn kuormittavuuteen.   

Hoivan ja hoivatyön sukupuolistuneisuudella on monitahoisia seurauksia sekä työmarkkinoille, että yhteiskunnan toiminnalle laajemmin. Suomessa työmarkkinat ovat Euroopan mittakaavassa tarkasteltuna yhdet sukupuolen mukaan eriytyneimmistä ja tämä eriytyminen eli segregaatio liittyy oleellisesti kysymykseen siitä, mitä ajattelemme naisille luonnollisina töinä. Tilastokeskuksen 2021 tilastojen mukaan naisenemmistöisimmät alat olivat terveys- ja sosiaalipalvelut (85 % naisia), muu palvelutoiminta ja järjestöt (70 % naisia) ja koulutus (68 % naisia).  Alle kymmenen prosenttia työntekijöistä työskentelee Suomessa niin sanotuissa tasa-ammateissa, jotka eivät ole sukupuolen mukaan eriytyneet. 

Suomalaisia työmarkkinoita siis hyvin rakenteellisesti määrittää sukupuolidynamiikka. Alat, jotka näyttäytyvät tilastoissa naisenemmistöisinä liittyvät myös joko ydintehtävältään hoivaan, hoitoon tai kasvatukseen, tai välillisesti ovat osa yhteiskunnan kannattelevia ja hoivaavia rakenteita. Sukupuolistunut hoiva on siis sekä jokaista naista koskettava yksilötason kysymys että rakenteellinen, kansantaloudellinen ja valtion tulevaisuutta oleellisesti määrittävä kysymys.   

Työmarkkinoiden sukupuolisegregaatiota on Suomessa ja pohjoismaissa on tutkittu paljon. Tutkimuksessa on havaittu, että eriytyminen alkaa jo varhain, kun eri sukupuolta olevia lapsia kohdellaan ja ohjataan eri tavoin, sekä kannustetaan sukupuolelle tyypilliseksi nähtyihin toimiin. Segregaatio näkyy koulutusjärjestelmässä jo perusasteen valinnoissa ja erityinen merkitys sillä on toiselle asteelle siirryttäessä. Koulutuksen sekä työelämän segregoituminen sukupuolen mukaan tuottaa palkkaeroja ja epätasa-arvoa työmarkkinoilla, sillä naisenemmistöiset alat ovat usein matalammin palkattuja kuin miesenemmistöiset alat. 

Omaishoiva ja ikääntyneiden hoiva 

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, Tane ja Naisjärjestöt Yhteistyössä, NYTKIS ry. teettivät vuonna 2021 thl:n tekemänä selvityksen tasa-arvokysymyksistä kuntatasolla. Yksi teemoista, johon selvityksessä pureuduttiin, oli kysymys omaishoidosta ja sen järjestämisen seurauksista tasa-arvolle. Hoivan järjestämisen murroksessa omaishoidon rooli hoivan järjestämisen kokonaisuudessa on kotihoidon rinnalla korostumassa. Ennen hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymistä vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä on ollut pääosin kunnilla, joten palveluiden järjestämisen tavoissa on ollut kuntakohtaisia eroja.   

Sopimusperustaisina omaishoitajina toimi vuonna 2019 Suomessa 48 700 henkilöä, joista 70 % oli naisia. Suurin osa omaishoitajina toimivista henkilöistä tekee intensiivistä ympärivuorokautista hoivatyötä, jonka kanssa ansiotyön yhdistäminen voi olla haastavaa. Tyypillinen omaishoitaja on yli 65-vuotias muistisairasta puolisoaan hoitava nainen. Naiselle oletettu vastuu hoivasta ja hoivatyöstä ei siis pääty edes naisen itse ikääntyessä vaan mahdollinen puolison vaatima vaativakin hoivatyö tulee naisen tehtäväksi.   

Omaishoitajana toimimisella on myös taloudellisia vaikutuksia hoivan antajille. 58 % omaishoitajista on yli 65 –vuotiaita, mutta omaishoitajien joukossa on silti useita työikäisiä naisia. Työikäisten naisten urakehitys, mahdollisuus osallistua työmarkkinoille sekä eläkekehitys vaikeutuu intensiivisen hoivatyön vuoksi. Ilmainen tai huonosti palkattu yhteiskuntaa ylläpitävä ja kannatteleva hoivatyö määrittää satojen tuhansien suomalaisten naisten taloudellisia mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Haasteet ansiotyön ja omaishoivan yhteensovittamisessa saattavatkin ajaa erityisesti naisia pois työelämästä. Helpottamalla työn ja hoivan yhteensovittamista voidaan hoivavastuuta eri sukupuolten välillä tasata ja saada myös enemmän miehiä hoitamaan esimerkiksi vanhempiaan tai lapsiaan.   

Hoivaa tutkinut Vaiva-kollektiivi (2020, Karsio, Näre, Olakivi, Sointu ja Zechner) kirjoittavat hoivasta vaivan käsitteen kautta. Suomen väestön ikääntyessä hoivapolitiikan ts. vaivapolitiikan seuraukset koskettavat jatkuvasti suurempaa osaa väestöstä. Vuonna 2019 väestöstä n. 23 prosenttia oli yli 65-vuotiaita vuonna 2040 heidän osuutensa on arvioitu olevan 27 prosenttia. Suomessa ikääntyneiden hoivasta huolehtivat pääosin omaiset. Omaisten vastuu perheenjäsentensä hoivasta on myös viime vuosina kasavanut, kun palveluiden piiriin pääseminen on entistä haastavampaa.   

Suurimman vastuun omaisten virallisesta ja epävirallisesta hoivaamisesta kantavat Suomessakin naiset. Ikääntyneiden määrän lisääntyminen tulevaisuudessa lisää siten myös naisten hoivataakkaa. Pääasiallisia hoivaajia, jotka kantavat suuren osan vaivaisen henkilön tarvitsemasta hoivasta on arvioitu olevan n. 350 000. Kyse on siis valtavasta määrästä ihmisiä, joita hoivan kysymykset ja tasa-arvoisempi järjestäminen koskee sekä hoivaajana että hoivattavana.   

Hoiva perheessä 

Naisen luonnollisena nähdyn hoivaajan roolin juuret ovat yhteiskunnallisen rakenteen historiassa. Ennen sotia naisen rooli yhteiskunnassa sekä julkisena yhteiskunnallisena toimijana että perheen sisällä oli hyvin rajattu. Naisen luonnollisena tehtävänä nähtiin yksityisen piirin eli kodin hoitaminen, lasten hoivaaminen sekä puolison tarpeisiin vastaaminen. Naisen yhteiskunnallisen roolin läpäisi ajatus naisesta äitinä ja kodin piirin haltijana. Tällä historialla on edelleen seurauksia naisten mahdollisuuksille toimia yhteiskunnassa ja elää omannäköistään elämää.  

Naiset tekevät miehiä useammin edelleen sekä julkista että yksityistä hoivatyötä. Suomessa miehet käyttävät vain n. 11 prosenttia käytettävissä olevista mahdollisista perhevapaista. Kelan lapsiperhe-etuustilaston mukaan naiset käyttävät 98 % vanhempien kesken jaettavista vanhempainpäivärahapäivistä. Jo aikaisemmin kahden vanhemman perheissä vanhempainvapaa on voitu jakaa vanhempien kesken tasan. Elokuussa 2022 voimaan astuneessa perhevapaamallissa lapsen kanssa kotona vietetty aika on mahdollista jakaa vanhempien kesken täysin tasan. Myös eri sukupuolille vanhempainvapaata ohjaavat nimitykset (äitiysvapaa, isyysvapaa) poistuivat uuden mallin myötä. Tulevaisuudessa siis myös isillä on mahdollisuus osallistua lastensa elämään täysimääräisesti heti elämän alkumetreiltä saakka. 

Tasa-arvovaltuutettu kirjoittaa kertomuksessaan eduskunnalle lastenhoidon ja perhevapaan sukupuolittuneisuuden seurauksista tasa-arvokehitykselle (2022): 

Koska lastenhoito on Suomessa edelleen varsin sukupuolittunutta, erityisesti naisten mahdollisuuksiin osallistua ansiotyöhön vaikuttaa se, kuinka hyvin ansiotyö ja yksityiselämä voidaan sovittaa yhteen. Mahdollisuudet työn ja perheen yhteensovittamiseen riippuvat sekä perhevapaajärjestelmästä että tarjolla olevasta lasten päivähoidosta ja mahdollisuudesta järjestää pienten koululaisten iltapäivähoito.  

Perhevapaiden käyttö heikentää naisten palkkakehitystä. Perhevapaan pituudesta riippuu, kuinka merkittävä ja pitkäaikainen vaikutus perhevapaalla on äidin palkkaan. Isien palkkakehitykseen perhevapailla ei ole vaikutusta sen vuoksi, että he pitävät tyypillisesti hyvin lyhyitä perhevapaita. Perhevapaat vaikuttavat myös eläkekarttumaan ja tulevan eläkkeen määrään. Naisten eläkkeet ovat keskimäärin noin viidenneksen matalampia kuin miesten eläkkeet.  

Lastenhoidon ja hoivan lisäksi naiset tekevät perheasemasta riippumatta enemmän kotitöitä kuin miehet. Tilastokeskuksen viimeisimmän ajankäyttötilaston mukaan (2009–2010) kotitöihin ja lasten hoitoon käytetty aika vuorokaudessa oli naisilla keskimäärin n. 221 minuuttia ja miehillä 153 minuuttia. Uusi kymmenen vuoden välein tehtävä ajankäyttötutkimus julkaistaan kuluvana vuonna 2022. Kun ajattelemme sekä hoivatyötä että kotityötä työnä, kumuloituu hoivataakan epätasaisesta jakautumisesta työelämään osallistuville naisille siis absoluuttisesti enemmän työtä tehtäväksi. 

Tavoitteemme: 

• Isien perhevapaiden käyttöä seurataan ja tuetaan osana perhevapaauudistuksen toimeenpanoa. Perhevapaauudistuksen vaikutuksia äitien työmarkkina-asemaan seurataan. 
• Työ- ja elinkeinoministeriön alle perustetaan työelämän ja perheen yhdistämistä sekä työelämän perheystävällisyyttä kehittävä työryhmä, jossa on nais- ja perhejärjestöjen edustus. 
• Varaudutaan koronakriisin pitkäaikaisvaikutuksiin sekä tuleviin pandemioihin. 
  o Huomioidaan sukupuolinäkökulma koronakriisin jälkeisessä jälleenrakennuksessa. 
  o Puretaan koronapandemian aiheuttama hoitovelka sukupuolitietoisella tavalla. 

• Omaishoidon tukea korotetaan. 
• Turvataan omaishoitajien palvelut ja selvitetään omaishoitajien oikeutta palkalliseen omaishoitovapaaseen. 
• Kuntalain 82§ päivitetään koskemaan myös omaishoitajia. 
• Laaditaan ja toimeenpannaan konkreettinen koulutus- ja koulupolkujen sukupuolen mukaista segregaatiota purkava toimenpideohjelma, joka tähtää pysyvien segregaatiota purkavien rakenteiden ja resurssien luomiseen. 
• Suurten edellisellä hallituskaudella tehtyjen lakireformien toimeenpanoa seurataan ja niiden 
  sukupuolten tasa-arvovaikutuksia arvioidaan. Seurantatiedon perusteella ryhdytään 
  vaadittaviin toimenpiteisiin tasa-arvon näkökulmasta. Seurattavia reformeja ovat ainakin: 
  o perhevapaauudistus 
  o laki sukupuolen vahvistamisesta 
  o seksuaalirikoslain uudistus 
  o oppivelvollisuusiän laajentaminen 
  o hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen 

Lue lisää: 

Näre, L. (2012). Hoivan uudet paradoksit. Niin & näin: filosofinen aikakauslehti. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/234296/netn121_17.pdf?sequence=1  

Hoppania, H. K., Karsio, O., Näre, L., Olakivi, A., Sointu, L., Vaittinen, T., & Zechner, M. (2016). Hoivan arvoiset–vaiva yhteiskunnan ytimessä. Gaudeamus. 

Karsio, O., Näre, L., Olakivi, A., Sointu, L., & Zechner, M. M. (2020). Vanhuus, vaiva ja tasa-arvo. Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutoksia. 

Kela lapsiperhe etuustilasto 2020: https://www.kela.fi/vuositilastot_kelan-lapsiperhe-etuustilasto  

THL, Lapset, nuoret ja perheet: Työn ja perheen yhteensovittaminen. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/hyvinvointi-ja-terveys/tyon-ja-perheen-yhteensovittaminen  

THL, Tasa-arvotiedon keskus: Kotitöiden ja hoivavastuun jakautuminen https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-vanhemmuus/kotitoiden-ja-hoivavastuun-jakautuminen  

THL, Tasa-arvotiedon keskus: Perhevapaan käyttö ja kustannukset https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-vanhemmuus/perhevapaiden-kaytto-ja-kustannukset  

THL, Tasa-arvotiedon keskus: Koulutuksen sukupuolen mukainen segregaatio https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/koulutus-ja-kasvatus/koulutuksen-sukupuolen-mukainen-segregaatio  

Kela, Perhevapaauudistus 2022 https://www.kela.fi/perhevapaauudistus  

OKM, Tutkimus, sukupuolirajoja ylittäviä koulutusvalintoja ja eriytyviä urapolkuja, 2021 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163015/OKM_2021_23.pdf?sequence=1  

Tilastokeskus, ajankäyttötilasto: https://www.stat.fi/tilasto/akay 

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (Tane), NYTKIS Kuntavaaliselvitys: Kuntapolitiikan tasa-arvokysymyksiä. Sukupuolten tasa-arvo Suomen kunnissa 2017-2021Tiedosto avautuu uudessa välilehdessä (PDF)