Tutkija Anna Elomäki
Kriisit ja niihin vastaava politiikka vaikuttavat eri ihmisryhmiin eri tavoin ja voivat joko edistää tai vesittää sukupuolten tasa-arvoa. Tasa-arvo sivuutetaan kuitenkin usein kriisien hoidossa. Näin on ollut myös koronakriisin tapauksessa.
Koronakriisi on kansainvälisesti ollut monella mittareilla sukupuolten tasa-arvon ja hoivan kriisi. Suomessa koronakriisillä on ollut sukupuolittuneita vaikutuksia muun muassa työhön ja toimeentuloon.
Tästä huolimatta suurin osa eri maiden ihmisten ja yritysten tukemiseen tähtäävistä toimista on suunniteltu ilman sukupuolinäkökulmaa. Sama pätee elpymispaketteihin, jotka perinteisesti ovat priorisoineet investointeja fyysiseen infrastruktuuriin, kuten teihin ja rautateihin, ja luoneet työtä miesvaltaisille aloille.
Kun tasa-arvotavoitteet ja koronakriisin ja politiikkatoimien sukupuolinäkökulmainen analyysi puuttuvat, kriisiin vastaava talouspolitiikka saattaa vahvistaa tasa-arvoa heikentäviä vaikutuksia entisestään. Yhteiskunnan ja talouden epätasa-arvoistavat rakenteet – toisin sanoen keskeinen syy kriisin eriarvoistaviin vaikutuksiin – jäävät paikoilleen. Jälleenrakennuksen yhteydessä usein toistettu slogan Build Back Better pätee myös tasa-arvonäkulmasta.
Miltä näyttää Suomen koronajälleenrakennus tasa-arvonäkulmasta? Arvioin tässä tekstissä Suomen koronapolitiikkaa, erityisesti kriisiin hoitoon ja elpymiseen kohdennettuja määrärahoja, suhteessa ajatukseen feministisestä tai tasa-arvoa edistävästä jälleenrakennuksesta. Tarkastelen Suomen politiikkaa suhteessa kolmeen ulottuvuuteen: i) tasa-arvonäkökulmien näkyvyys päätöksenteossa, ii) erityistoimet sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi ja heikoimmassa asemassa olevien tukemiseen, ja iii) investoinnit hoivaan.
Feministinen jälleenrakennus – mitä se on?
Tasa-arvoa edistävän jälleenrakennuksen kaavaa ei tarvitse lähteä kehittämään tyhjästä, sillä tutkijat, kansalaisjärjestöt ja UNWomenin kaltaiset kansainväliset järjestöt ovat kehittäneet feministisiä elpymissuunnitelmia. Ne antavat päättäjille aineksia politiikan kehittämiseen sekä auttavat järjestöjä ja kansalaisia arvioimaan toteutettua politiikkaa.
Feministisen elpymisen on nähty ensinnäkin edellyttävän tasa-arvon huomiointia päätöksenteossa ja pandemian intersektionaalisten vaikutusten analyysia. Myös naisten, vähemmistöjen ja tasa-arvotoimijoiden ja -tutkijoiden osallistuminen päätöksentekoon on tärkeää.
Toinen keskeinen teema ovat tasa-arvon edistämiseen ja heikoimmassa asemassa olevien tukemiseen tähtäävät erityistoimet. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi väkivallan uhrien auttaminen, naisyrittäjien tukeminen osana yritysten tukemista, sosiaaliturvan ulottaminen ei-tyypillisiin työsuhteisiin tai ihmisiin, jotka eivät ole siitä ennen hyötyneet (esim. paperittomat), sekä taloudellinen tuki tilanteissa, joissa hoivavelvollisuuksien lisääntyminen estää palkkatyön.
Feminististen elpymissuunnitelmien ehkä tärkein elementti ovat investoinnit hoivaan ja muuhun sosiaaliseen infrastruktuuriin. Tutkijoiden mukaan hoivainvestoinnit ovat perinteisiä infrastruktuuri-investointeja kestävämpi mutta myös taloutta enemmän tukeva ratkaisu. Ne luovat perinteisiä infra-investointeja enemmän työpaikkoja. Lisäksi luodut työpaikat jakautuvat tasaisemmin miesten ja naisten välille, ja hoivapalveluiden vahvistuminen edistää naisten osallistumista työmarkkinoille. Hoivainvestoinnit parantavat myös yhteiskuntien pitkän aikavälin resilienssiä ja edistävät hyvinvointia.
Hoivainvestoinneista ei ole kyse vain rahasta, vaan ne ovat osa laajempaa talouden ja talouspolitiikan feminististä muutosta. Talouspoliittisessa päätöksenteossa julkiset hoivapalvelut nähdään usein kulueränä, ja taloutta kannatteleva palkaton hoiva katoaa näkyvistä kokonaan. Koronakriisi on mahdollisuus ajatella taloutta ja sen toimintaa uudella tavalla ja muuttaa talousjärjestelmiä ja talouspolitiikkaa niin, että ne tukevat sukupuolten tasa-arvoa ja kaikkien hyvinvointia. Feministisessä tutkimuksessa tätä uutta talousmallia on kuvattu termillä hoivaava talous.
Sivuutetut tasa-arvonäkökulmat
Sanna Marinin hallitus on sitoutunut sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen kaikkeen päätöksentekoon, ja uusien politiikkatoimien sukupuolivaikutusten arvioinnilla on Suomessa pitkät perinteet. Tästä huolimatta sukupuolinäkökulmat eivät juuri näkyneet koronakriisiin liittyvässä päätöksenteossa.
Vuonna 2020 hallitus teki yli 70 koronakriisin hoitoon liittyvää lakiesitystä, ja lukuisia muita kriisiin liittyvää päätöksiä tai suosituksia. Osa näistä toimenpiteistä oli rajoituksia ja muita pandemian hoitoon liittyviä toimia, osa taas korvasi kiisin aiheuttamia menetyksiä yksilöille, yrityksille ja kunnille.
Vain viisi kriisiin liittyvistä lakiesityksistä – kaksi liittyen lomautusjärjestelmän muutoksiin, kolme sosiaaliturvan muutoksiin – sisälsi sukupuolinäkökulmaa. Vain kaksi lakiesitystä mainitsi kriisin sukupuolittuneet vaikutukset. Yksikään hallituksen yli sadasta muusta kriisiin liittyvästä päätöksestä tai suosituksesta tai niihin liittyvistä valmisteluasiakirjoista ei pohtinut kriisin tai politiikkatoimien vaikutuksia sukupuolinäkökulmasta.
Tämä hiljaisuus sukupuolesta osoittaa, että huolimatta näennäisen korkeasta poliittisesta sitoutumisesta tasa-arvoon, koronaan vastaavat politiikkatoimet suunniteltiin ilman sukupuolinäkökulmaa. Kriisi työnsi tasa-arvotavoitteet ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen taka-alalle.
Vain vähän tasa-arvon edistämiseen kohdennettuja toimia
Tasa-arvonäkökulmien sivuuttaminen kriisiin liittyvässä päätöksenteossa näkyy myös siinä, ettei Suomessa juuri tehty sukupuolten tasa-arvon edistämiseen tai haavoittuvien ryhmien tukemiseen liittyviä toimia. Pikemminkin on ajateltu, että Suomen sosiaaliturvajärjestelmä tukee kaikkia myös kriisin aikana. Yleensäkin Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna tehty vain vähän yksilöitä tukevia toimia, kuten sosiaaliturvan muutoksia.
Maailmalta löytyy kuitenkin esimerkkejä hallituksista, jotka ovat valinneet toisin ja nostaneet sukupuolten tasa-arvon ja haavoittuvat ryhmät koronatoimiensa keskiöön. Esimerkiksi Kanadassa hallitus on sitoutunut feministiseen jälleenrakennukseen. Se on muun muassa osoittanut lisärahoitusta sukupuolistuneen väkivallan vastaiseen työhön ja luonut rahaston (Feminist Response and Recovery Fund), joka tarjoaa feministisille kansalaisjärjestöille rahoitusta kriisiin vaikutuksiin vastaavaan työhön.
Vuoden 2020 seitsemän lisäbudjettia antavat kattavan kuvan vuonna 2020 hyväksytyistä jälleenrakennustoimista sekä muista kriisin hoitoon liittyvistä rahallisista panostuksista Suomessa. Sukupuolten tasa-arvoon ja vähemmistöjen tukemiseen liittyviä toimia saa lisäbudjeteista hakemalla hakea, ja summat ovat pieniä suhteessa koronatoimien yli 14 miljardien euron kokonaisuuteen.
Vain kaksi koronaan liittyvistä panostuksista liittyi suoraan sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. Ensimmäinen näistä oli työntekijän ansionmenetystä korvaava väliaikainen epidemiatuki, joka oli käytössä pahimpien sulkutoimien aikaan keväällä 2020. Sitä saattoivat saada pienten lasten vanhemmat, jotka joutuivat ottamaan palkatonta vapaata päiväkotien ja koulujen rajoitusten takia.
Etuus oli tasa-arvonäkökulmasta tärkeä, sillä se huomioi pandemian vuoksi lisääntyneen palkattoman hoivan tarpeen ja siitä yksilöille käytännössä usein naisille – aiheutuvat kustannukset. Etuuden taso oli kuitenkin alhainen verrattuna vastaaviin toimiin muissa maissa: 28,94 € päivässä tai 723,50 € kuukaudessa. Esimerkiksi Saksassa lasta kotona hoitamaan joutuvalle vanhemmille maksettiin 90% nettopalkasta (mutta enintään 112,88€ päivä). Suomessa tukeen kohdennettiin 90 miljoonaa euroa, josta lopulta käytettiin vain 24 miljoonaa.
Toinen vuoden 2020 lisäbudjetteihin sisältynyt sukupuolten tasa-arvoon liittyvä panostus oli pieni, 26 000 euron määräraha Nollalinjan chat-palvelun kehittämiseen. Vaikka Suomessakin on ollut merkkejä siitä, että pandemia on lisännyt naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa, väkivallan uhrien tukemiseen ei kohdennettu muita lisäresursseja. Esimerkiksi jo muutenkin riittämättömien turvakotipaikkojen määrää ei lisäbudjeteissa nostettu.
Mitä haavoittuviin ryhmiin tulee, suurin rahallinen panostus (60 miljoonaa euroa) oli niin kutsuttu väliaikainen epidemiakorvaus. Neljän kuukauden ajalta perustoimeentuloa saaneille maksettava 75 euron tuella autettiin taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä ja perheitä. Erityistä tukea tarvitsevia ryhmiä huomioitiin myös työllisyyspalveluihin suunnatuissa panostuksissa: nuorten työllisyys kärsi kriisin seurauksena pahasti, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllisyyspalveluihin suunnattiin 59.9 miljoonaa euroa. Maahanmuuttajataustaiset ihmiset huomioitiin lisäbudjeteissa lähinnä pienenä, 1.5 miljoonan euron panostuksena työllisyyspalveluihin.
Erityisten toimien puuttuessa on entistä tärkeämpi arvioida, kuinka muut koronaan liittyvät tukitoimet kohdistuivat eri ihmisryhmiin.
Hoivainvestoinnit osana koronaelvytystä
Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen ja tasa-arvoa edistävien erityistoimien lisäksi feminististä jälleenrakennusta käsittelevä kirjallisuus on korostanut hoivainvestointien merkitystä. Vaikka Suomen hoivainfrastruktuuri on moniin muihin maihin verrattuna hyvä, siinä on merkittäviä puutteita (esim. varhaiskasvatuksen kriittinen tila, joita olisi ollut mahdollista korjata osana jälleenrakennus- ja elvytystoimia.
Hoivaan suunnattujen määrärahojen jäljittäminen ei ole suoraviivaista, koska hoiva voidaan määritellä monella tapaa ja koska koronaan liittyvien määrärahojen tosiasiallista käyttöä ei ole aina mahdollista arvioida. Kun hoiva määritellään kattamaan sote-palvelut, varhaiskasvatus ja peruskoulu sekä erilaiset hyvinvointia tukevat palvelut ja kun mukaan lasketaan kaikki näihin teemoihin edes osittain liittyvät määrärahat, hoiva paljastuu vuoden 2020 koronamenojen toiseksi suurimmaksi kokonaisuudeksi. Hoivaan kohdennettiin noin 26 prosenttia vuoden 2020 lisäbudjettien koronaan liittyvistä määrärahoista ja valtuuksista, eli noin 3,7 miljardia euroa.
Yritysten tukeminen oli merkittävin kokonaisuus (n. 6.3 miljardia euroa, josta 2,6 miljardia suoraa tukea, loput pääomitusta, lainoja, takauksia). Hoivan jälkeen kolmantena tuli sosiaaliturva (1,7 miljardia euroa, josta noin 1,2 miljardia väliaikaisiin etuusmuutoksiin, loput olemassa olevien etuuksien käytön kasvuun). Neljäs suurempi kokonaisuus (n. 1,4 miljardia euroa) koostui investointiluonteisista liikennehankkeista.
Kuvio 1: Vuoden 2020 lisäbudjetteihin sisältyneiden koronaan liittyvien määrärahojen ja valtuuksien jakautuminen vuoden 2020 lisäbudjeteissa (miljoonaa euroa)
Lähde: Valtiovarainministeriö, Eduskunta. Laskelmat kirjoittajan. Kategorisointi on suuntaa antava, ja osa määrärahoista voisi kuulua useampaan kategoriaan. Summat ovat lisäbudjeteissa myönnettyjä valtuuksia, eivät toteutuneita menoja.
Puolet hoivaa sivuavista määrärahoista liittyi epidemian hallintaan: yhtäältä testaukseen, rokotteisiin ja suojavarusteisiin (1,45 miljardia euroa), toisaalta sairaanhoitopiirien tukemiseen muun muassa kasvaneiden sairaalakulujen kattamiseksi (400 miljoonaa euroa). Toinen merkittävä kokonaisuus liittyi kuntien peruspalveluiden ja kuntien talouden yleiseen tukemiseen (1,53 miljardia euroa). Näiden määrärahojen tarkoituksena oli yhtäältä varmistaa peruspalveluiden toimivuus ja välttää lomaukset ja irtisanomiset naisvaltaisella kunta-alalla, toisaalta kompensoida kunnille epidemiasta koituvia kustannuksia.
Kuvio 2: Hoivamäärärahat ja investoinnit hoivaan vuoden 2020 lisäbudjeteissa
Lähde: Valtiovarainministeriö. Laskelmat kirjoittajan.
Varsinaiset hoivainvestoinnit olivat huomattavasti pienempiä. Hallitus osoitti 222 miljoonaa euroa erilaisiin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin (lisäksi nuoria tuettiin koulutukseen ja työllistymiseen liittyvien määrärahojen alla), 60 miljoonaa euroa vanhushoivaan ja 32 miljoonaa erilaisiin hyvinvointia tukeviin hankkeisiin ja palveluihin. Investoinnit liikenneinfrastruktuuriin olivat moninkertaiset verrattuna sosiaaliseen infrastruktuuriin kohdennettuihin investointeihin.
Suomessa, toisin kuin monissa muissa maissa, ei osana koronatoimia korotettu kriisin etulinjassa olevan naisvaltaisen hoitohenkilökunnan palkkoja. Tätä perusteltiin sillä, ettei hallituksen tule sotkeutua työmarkkinajärjestöjen keskinäiseen asiaan. Sen sijaan hoitajia ja muita kriittisten alojen työntekijöitä muistettiin symbolisin elein, kuten valaistulla Finladia-talolla. Hoivaavan talouden näkökulmasta kyse on kuitenkin perustavanlaatuisesta asiasta: hoivan ja hoivatyön arvon ja merkityksen tunnistamisesta sekä hoivainfrastruktuurin vahvistamisesta pitkällä aikavälillä.
Vuoden 2020 lisäbudjettien ja muiden koronatoimien valossa näyttää siltä, että vaikka hoivan eri muotoihin suunnattiin kriisin aikana merkittävästi lisäresursseja, hoivainfrastruktuurin pidempiaikaiseen ongelmiin vastaavat hoivainvestoinnit jäivät vaatimattomiksi. Hoivan ja hyvinvoinnin merkitys talouden elpymiselle tunnistettiin jossain määrin, mutta hoiva ei ollut elvytystoimissa keskeisessä roolissa. Etusijalla olivat perinteiseen tapaan investoinnit teihin ja rautateihin.
Marinin hallitus on kuitenkin tehnyt ennen koronakriisiä ja sen aikana muita investointeja hoivaan. Näitä ovat esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen, vanhusten laitoshoidon hoitajamitoitus, perhevapaauudistus sekä päivähoitomaksujen alentaminen.
Feminististä politiikkaa vai politiikkaa kuten ennenkin?
Kun mittareiksi otetaan sukupuolinäkökulmien näkyminen päätöksenteossa, erityistoimet sekä investoinnit hoivaan, ei Suomen koronapolitiikkaa voi pitää erityisen feministisenä.
Sukupuolinäkökulmat puuttuivat sekä rajoitusten että tukitoimien valmistelusta. Sukupuolten tasa-arvoa edistäviin tai haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien tukemiseen osoitettiin vain vähän määrärahoja, ja summat olivat pieniä suhteessa koronaelvytyksen ja muiden koronamenojen kokonaisuuteen.
Koronakriisi osoitti, että palkallinen ja palkaton hoivatyö on edellytys talouden ja yhteiskunnan toiminnalle. Koronakriisi ymmärrettävästi lisäsi terveydenhoitoon suunnattuja määrärahoja ja koronaelvytyksen yhteydessä tehtiin myös investointeja hoivaan. Kriisi ei kuitenkaan muuttanut vakiintunutta talouspolitiikan paradigmaa, jossa hoiva on usein nähty kulueränä ja investoinniksi ymmärretään ensisijaisesti panostukset fyysiseen infrastruktuuriin. Seuraava askel on tarkastella, kuinka koronaan liittyvät tukitoimet – yritystuet ja sosiaaliturvan muutokset – kohdentuivat eri ihmisryhmille. Näitäkin teemoja tutkitaan osana THL:n johtamaa, valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittamaa Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon Suomessa -hanketta.
Anna Elomäki
Tutkija, Tampereen yliopisto
