Kehysriihen päätöksillä vahvistettava sukupuolten tasa-arvoa pandemian jälkeisessä uudelleenrakentamisessa

Kuva naisen kädestä, joka kirjoittaa paperille.

Koronaviruksen aiheuttaman pandemiatilanteen vaikutuksia eri sukupuoliin tutkitaan parhaillaan. Tiedämme kuitenkin jo, että kulunut vuosi on vaikuttanut eri tavoin eri sukupuoliin. Erityisen voimakkaasti pandemiaolosuhteet ovat vaikuttaneet naisiin. Lähisuhdeväkivallan on todettu vuoden aikana lisääntyneen ja yhteydenotot uhrien tukipalveluihin ovat kasvaneet. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet ovat useimmin naisia. Koimme tärkeänä, että valtioneuvosto määritteli Nollalinjan ja turvakodit yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisiksi … Lue lisää