Tuija Saresma: Onko vihapuheen kieltämisessä ja sukupuolentutkimuksen väheksymisessä kyse etuoikeuksilleen sokeiden ideologisesta julistuksesta?

Kuva Tuija Saresmasta.

Vihapuheen tutkimista vastustetaan saamistani kommenteista päätellen erityisesti poliittisen laitaoikeiston piirissä.

Vihapuhe kohdistuu yleensä, joskaan ei ainoastaan, yhteiskunnassa marginalisoituihin ryhmiin. Sitä tuottavat usein valta-asemissa olevat, esimerkiksi luokka-asemansa, ihonvärinsä, sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella etuoikeutetut ihmiset. Vihapuhe on lisääntynyt digitalisaation myötä, ja verkossa leviävä vihapuhe vaikuttaa keskusteluilmapiiriin laajemminkin. Sitä voi hyvällä syyllä kutsua verbaaliseksi väkivallaksi (ks. Poliittisten toimijoiden kokema vihapuhe sukupuolittuneena poliittisena väkivaltana -artikkeli, https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/73781).

Ilmiön vahingollisuus on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa eri puolilla maailmaa. Suomessa on todettu esimerkiksi, että vihapuhe estää poliittista osallistumista ks. (Viha vallassa -tutkimus, https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161812) ja että sitä käytetään strategisesti omien poliittisten päämäärien ajamiseen (ks. Verkkoviha-tutkimus, https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164244). Vihapuhe liittyy pyrkimyksiin kaventaa joidenkin ihmisryhmien sananvapautta ja sitä kautta murentaa demokratiaa.

Olen tehnyt tutkimusta vihapuheesta eri näkökulmista monitieteisissä tutkimusryhmissä ja puhunut aiheesta myös julkisuudessa. Joka kerran, kun kerron tutkimustuloksistamme mediassa, osa yleisöstä reagoi voimakkaan kielteisesti. Minua syytetään poliittiseksi, ideologiseksi tai aktivistiksi – joka tapauksessa ammattitaidottomaksi tutkijaksi. Tutkimustuloksiamme moititaan puolueellisiksi ja niistä levitetään valheellista ja tarkoitushakuisen puutteellista tietoa (ks. esim. https://yle.fi/aihe/a/20-10002840).

Arvostelijat väittävät tutkimusasetelmaamme ja tuloksiamme vinoutuneiksi, koska niiden mukaan vihapuhe on sukupuolittunutta – miehet ovat kyselymme perusteella useammin vihapuheen tuottajia ja naiset vastaanottajia – ja koska huomattavan suuri osa eri menetelmin löytämästämme vihapuheesta on laitaoikeiston lähettämää. Kritisoijien mukaan tutkimusasetelmamme täytyy olla vääristynyt.

On totta, että käyttämämme datapalvelun kokoamaan big dataan tai itse keräämiimme aineistoihin sen paremmin kuin poliisin rikostilastoihin, joita myös tutkimuksessamme tarkastelemme, ei osunut juurikaan muuta kuin oikeistolaista vihapuhetta. Se, että tieteellisin menetelmin eri lähteistä ja eri menetelmin kootuissa aineistoissamme ei ole äärivasemmistolaista vihapuhetta, ei kuitenkaan kerro tutkijoiden asenteesta tai poliittisesta vakaumuksesta.

Aineistonkeruumenetelmät on kaikissa tutkimuksissamme avattu juuri niiden pätevyyden arviointia varten. Verkkoviha-tutkimusraporttimme (2022) ja vihapuhetta sukupuolittuneena poliittisena väkivaltana käsittelevä tieteellinen artikkelimme (2020) on myös vertaisarvioitu. Ne ovat siis läpikäyneet ulkopuolisen, anonyymin asiantuntijoiden tekemän arvioinnin, jossa on tarkasteltu niiden teoreettista viitekehystä, tutkimusmetodeja, käytettyjä aineistoja sekä johtopäätöksiä. Tutkimuksemme ovat läpäisseet tieteellisen arvioinnin, eivätkä tutkimuksen ammattilaiset havainneet metodeissa tai aineistoissa vääristymistä.

Tutkimustamme kovin sanoin arvostelevista harvalla on minkäänlaista tieteellistä koulutusta. Monet jopa myöntävät, että eivät ole edes lukeneet tutkimusta tai ovat korkeintaan selailleet sitä. He kuitenkin katsovat oikeudekseen väittää tutkimustamme vinoutuneeksi tai kelvottomaksi, koska tulokset eivät miellytä heitä.

Tykkäyksiä somessa saa, kun julistaa tutkijan olevan ammattitaidoton ja tutkimustulosten vääristyneitä – vaikka sitten ilman perusteita. Arvostelijat saattavat todeta lähes samaan hengenvetoon, että vihapuhe on tutkijoiden keksimä ilmiö, että sitä ei ole olemassakaan, että se kohdistuu juuri heihin, että se ei ole sukupuolittunutta, että se kohdistuu juuri heidän oman puolueensa naisiin. Ristiriitainen kommentointi menee tykkääjiltä kyseenalaistamatta läpi, kunhan se on ärhäkkää.

Tutkimuksemme arvon pilaa sitä kritisoivien mielestä viimeistään se, että minä olen sukupuolentutkija. Todellisuudessa olen nykykulttuurin yliopistonlehtori, jolla on dosentuurit (eli todettu professorin pätevyys) kulttuurintutkimuksen ohella myös sukupuolentutkimuksen alalta. Koska sukupuolentutkimus kuitenkin koetaan erityisen ideologiseksi alaksi, jota ei pidetä tieteenä lainkaan, minua kutsutaan juuri sukupuolentutkijaksi. Tutkimus ja sitä vastaan hyökkääminen henkilöityy minuun, eikä monitieteisen tutkimusryhmämme muiden tutkijoiden ammattitaito merkitse some-tuomioistuimessa mitään.

Olen syytöksissä ”kiilusilmäinen punadesantti” ja ”sukupuolentutkiskelija” joka ”levittää vihaa” ja jonka tekemä tutkimus on ”aktivistipaskaa”. Kysytään myös: ”Eikö se, että @tuijasaresma leimaa kaikki, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä ja kritisoivat hänen väitteitään, öyhöttäjiksi ja vihapuhujiksi, ole itsessään poliittisia vastustajia dehumanisoivaa vihapuhetta?” Sukupuolentutkimusta verrataan astrologiaan ja homeopatiaan, sen ”tieteellisen kertoimen” sanotaan olevan nolla; kommenteissa kysellään, milloin tämä ”seksistinen kultti” saadaan pois yliopistoista. (Kaikki siteeraukset ovat suoria lainauksia Twitterissä Helsingin Sanomissa syyskuussa 2022 julkaistun haastatteluni jälkeen, https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009033772.html)

Yksi Twitter-pilkkaaja toteaa: ”Eri mieltä ilmeisesti voi olla ilman ’vihapuhe’-leimaa ellei ole ’valtapositiossa’, eli kunhan ei ole valkoinen, maskuliininen ja heteroseksuaali.” Hän sohaisee oikeaan suuntaan. Eri mieltä toki saa ja pitää demokratiassa olla, mutta vihapuhe pyrkii vahingoittamaan yleensä vähemmistöjä. Se voidaan määritellä juuri valta-asetelman kautta: vihapuhe kohdistuu erilaisiin, enemmistöstä poikkeaviin. Tällaisessa vihapuheessa on kyse vallasta ja pyrkimyksestä säilyttää vallanpitäjien etuoikeudet. Siksi esimerkiksi nykyinen hallitus, jossa on paljon nuoria naisia, on kohdannut ennennäkemättömän määrän vihapuhetta (ks. NATO Stratcom COE:n Abuse of power -raportti, https://stratcomcoe.org/cuploads/pfiles/abuse_of_power_online_harassment_of_fin_ministers_16-03-2021.pdf). Monille on ilmeisesti liikaa, että valtaa pitävät muutkin kuin keski-ikäiset miehet.

Olen toisaalla kirjoittanut, että vihapuhe-käsitteen ja sen tutkimisen vastustaminen voi kertoa ihmisen kyvyttömyydestä nähdä yhteiskunnallisia vallan ja alistuksen dynamiikkoja (https://yle.fi/aihe/a/20-10002840). Vihapuhetutkimusta ankarimmin arvosteleville valta on itsestäänselvyytenä pidetty etuoikeus. Suurin osa minua ja tekemääni tutkimusta sosiaalisessa mediassa arvostelevista kuuluu nimensä ja profiilikuvansa perusteella juuri valkoisiin keski-ikäisiin miehiin, joilla on yhteiskunnassamme yhä edelleen eniten valtaa.

Omista etuoikeuksistaan tulee tietoiseksi vasta sitten, kun joku uhkaa niitä. Se kirpaisee. Vielä tuskallisempaa saattaa olla myöntää itselleen, että sukupuolentutkimuksen kritisoiminen alaa lainkaan tuntematta on puhdasta ideologiaa.

Tuija Saresma

Filosofian tohtori, yliopistonlehtori

Kulttuurintutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen dosentti sekä Sukupuolentutkimuksen seuran hallituksen jäsen

Twitterissä

Naisjärjestöt yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i samarbete